Arkea & juhlaa, ruokaa & leivontaa, sisustusta & matkailua

Arkea & juhlaa, ruokaa & leivontaa, sisustusta & matkailua

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Vauhdikas viikonloppu

Viikonloppu alkoi perjantaina Vihervaarassa Leidien pikkujouluilla. Matkustin juhlapaikalle ensimmäistä kertaa ja temppuileva puhelimen navigaattori aiheutti hieman harmaita hiuksia. Löysin kuitenkin perille, puhelin toisessa ja ratti toisessa kädessä. Perillä illan emäntä ystäväni Huli oli jo laittanut joulutunnelmaa ja juhlailmettä valmiiksi. Leidien pikkujoulut olivat nyyttärikestit ja tarjolla oli aivan ihania herkkuja, joita vieraat olivat itse valmistaneet tai muutoin paikalle tuoneet. Huli oli itse valmistanut suklaajuustokakun, jonka hän oli koristellut ihanasti vaaleanpunaisilla pallonameilla. Huli oli löytänyt upeita ideoita asetteluun Pinterestistä. Alla olevassa kuvakollaasissa muutama idea koristeluun kuten juustopuu ja juustokakun koristeet.


Seurusteltuamme tovin ja herkkujen nauttimisen jälkeen aloimme pelaamaan Aliasta muistuttavaa peliä. Arvuuteltavat sanat vain kirjoitettiin itse paperille ja näin mukana saattoi olla esimerkiksi hyvinkin vaikeasti arvattavia inside-juttuja tms. Muodostimme kaksi joukkuetta ja jokainen pelaana kirjoitti 5 sanaa paperilapuille ja näin peli pääsi alkamaan. Kun sanat oli kerran selitetty läpi niin toisella kierroksella sanat sekoitettiin uudestaan ja sanoja sai selittää vain yhdellä sanalla. Jotta ei menisi liian helpoksi lisättiin peliin vielä kolmas kierros, sanat piti nimittäin esittää pantomiimina. Siinäpä vasta haastetta kerrakseen. Kuinka esität esimerkiksi sanan miu mau pantomiimina, mutta olipahan hassun hauskaa. Loppu iltaa vietettiinkin sitten tanssien ja seurustellen.

Lauantaina oli uusi päivä, uudet kujeet ja yhdet pikkujoulut. Lähdimme puolisoni kanssa aamiaispöydästä huutokauppaan, joka oli meille molemmille ensimmäinen kerta. Huutokaupattavana oli paljon erilaisia toimistokalusteita, elektroniikkaa ja joitain ilmailuaiheisia tuotteita, jotka erityisesti olivat puolisoni mieleen. Huutokaupasta tarttuikin mukaan joitain ilmailuaiheisia tauluja, jotka tulevat pian koristamaan seiniämme.

                                       Näissä tauluissa on puolisoni lempikonetyyppi MD11

Huutokaupasta kiiruhdimme kotiin ruoanlaittoon ja sitten olikin taas kiiruhdettava seuraaviin pikkujouluihin. Tällä kertaa vietettiin kuntosalin pikkujouluja. Oli mukavaa nähdä jumppareita muissakin kuin jumppavermeissa ja tutustua ihmisiin, joita kuitenkin näkee päivittäin salilla/jumpassa. Tarjolla oli boolia ja erilaisia jouluruokia 10€ osallistumismaksua vastaan. Viivyin pikkujouluissa vain muutaman tunnin, sillä kotona minua odotti ihana puolisoni ja maailman paras pannari sekä leffailta vai pitäisikö sanoa yö.

Tällaisen vauhtiviikonlopun jälkeen on mukava vähän palautua ennen maanantaita ja siksi päätimme valmistaa helppoja uuniperunoita tonnikala-katkaraputäytteellä ja jälkiruoaksi söimme makoisaa Ingmannin Brysselin kinuski jäätelöä. Säästimme aikaa ja nyt saa nauttia loppuillan soffalla :)

Nyt lämmittämään saunaa ja rentoutumaan!

2 kommenttia:

  1. Kiitos vielä, että pääsit käymään! Enkeli koristee edelleen taulun kulmaa ja pipareiden tekoon täytyy vielä ennen aattoa ryhtyä. :)

    Nähdään taas, vaikka herkkujen merkeissä! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huli itsellesi, oli mukavat kekkerit :) Nähdään taas! :)

      Poista